Nordican erikoisuutena on 160 tonnin nosturi ja alukselle on mahdollista asentaa A-raami. Nordica soveltuu jäänmurron lisäksi monipuolisesti offshoretyöskentelyyn. Vuonna 2011 Nordica oli mm. rakentamassa suurta tuulivoimapuistoa Irlanninmerellä. Sisaraluksensa Fennican tavoin, se täyttää tiukat ympäristö- ja päästönormit (EPA) soveltuen erinomaisesti työskentelemään myös arktisilla alueilla.
Päällikkö Juha Varis
Päällikkö Jyri Viljanen
Päällikkö Matti Westerlund
Nordican jäänmurto-ominaisuudet ovat erinomaiset ja operoi talvisin jäänmurrossa Suomen vesialueilla ainakin seuraavat viisi vuotta. Aquamaster Azimuth -potkureihin tuottaa voimaa 15 megawatin dieselgeneraattorit. Potkurit yhdistettynä laivan Dynamic Position -järjestelmään mahdollistavat aluksen hyvän ohjattavuuden vaikeissakin olosuhteissa.
Pohjanmeren lisäksi Nordican työskentelyalueita ovat olleet Välimeri, Länsi-Afrikka ja Grönlanti. Nordicalla on rahtaussopimus vuodesta 2012 alkaen kesäkausiksi Shell Offshoren kanssa. Työskentelyalueina ovat Tsuktsienmeri ja Beaufortinmeri.