Säännöllisen, varman ja turvallisen meriliikenteen varmistaja
Itämeren jääpeitteen laajuus ja jääolosuhteet vaihtelevat vuosittain. Elinkeinoelämä tarvitsee talvellakin avukseen säännöllisen ja varman meriliikenteen. Arctian murtajat toimivat olosuhteiden mukaan talvikauden aikana Suomen rannikkoalueella varmistaen elinkeinoelämälle luotettavat meriyhteydet talvikaudella.
Jäänmurtajat avustavat kauppa-aluksia monipuolisesti avaamalla väyliä, hinaamalla ja irrottamalla aluksia jäistä sekä varmistamalla muuten talviliikenteen turvallisuuden.
Talven jääolosuhteista riippuen jäänmurron työmäärä vaihtelee 500 - 1000 toimintapäivän välillä.
Arktisen merenkulun osaaja
Jäänmurron osaamisemme koostuu sekä nykyaikaisista, voimakkaista erikoisaluksista että ennen kaikkea henkilöstöstämme, jolla on vankka ammattitaito ja vuosien kokemus talvimerenkulusta.
Alan kilpailu on vapautunut, mutta tällä hetkellä olemme ainoa jäänmurtajalaivasto Suomen vesillä. Tällä hetkellä Arctian Icebreaking Oy:n liiketoiminta muodostuu pääosin Liikennevirastolle tehtävästä työstä.
Vastuullinen toiminta ennen kaikkea
Kaikki jäänmurtopalvelut toteutamme ympäristöä säästävästi, turvallisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti.
Jäänmurtopalvelut kattavat jäissä tapahtuvan alusten avustamisen, reitityksen suunnittelun ja siihen liittyvän liikenteen ohjauksen.