Kansainväliset jäänmurtopalvelut

Ota yhteyttä

Vaativan merenkulun osaaja

Haastavissa tehtävissä tarvitaan kattavaa kokemusta ja kyvykkäitä aluksia. Arctian jäänmurtajat Nordica ja Fennica, konvertoitu jäänmurtaja Otso sekä asiantunteva henkilöstö auttavat asiakkaita erilaisissa vaativissa tehtävissä niin jäissä kuin avomerelläkin.

Arctialla on kokemusta niin Koillisväylältä kuin Luoteisväylältä, ja operaatioista Alaskassa, Grönlannissa ja muualla arktisella alueella. Pyrimme aina operoimaan taloudellisella ja polttoaineen kulutuksen suhteen kustannustehokkaimmalla tavalla.

[]

Kansainväliset jäänmurtopalvelut

Jäänmurtopalveluita tarvitaan vaativissa tehtävissä merellä, esimerkiksi energia- ja infrastruktuurihankkeissa sekä tutkimusmatkoilla. Arctian kansainvälisiin jäänmurtopalveluihin kuuluvat jäänmurron ja ice management -palveluiden lisäksi mm. putken- ja kaapelinlasku, putkenveto, hinaustehtävät, tuotantolauttojen huoltotyöt sekä tuki vedenalaisten rakennelmien asennus- ja huoltotöissä.

Arctia kehittää omaa toimintaansa siten, että se täyttää asiakasvaatimukset yhä paremmin. Arctian jäänmurtajat ja avovesiolosuhteisiin paremmin sopivaksi muunnettu jäänmurtaja Otso pystyvät toimimaan vaativissakin olosuhteissa kaikilla maailman merillä. Rahtausten aikana yhteistyö asiakkaan kanssa on kiinteää päivittäin. Asiakkaat ohjaavat ja seuraavat Arctian toimintaa aktiivisesti mm. tarkastuskierroksin, työryhmäpalaverein ja auditoinnein.

Yhteyshenkilöt palveluun liittyen

Hannu Ylärinne

Operatiivinen johtaja, varatoimitusjohtaja

+358 400 435 638

hannu.ylarinne(at)arctia.fi

Tom Ekegren

Myyntijohtaja

+358 46 876 7106

tom.ekegren(at)arctia.fi

Jäänmurtajat

Arctian aluksia ovat konventionaaliset jäänmurtajat Voima, Urho, Sisu, Otso ja
Kontio, monitoimimurtajat Fennica ja Nordica, satamajäänmurtaja Ahto
sekä Itämeren haastavimpiin jääolosuhteisiin suunniteltu maailman ensimmäinen LNG:tä eli nesteytettyä maakaasua polttoaineenaan käyttävä jäänmurtaja Polaris.

Hannu Ylärinne

Operatiivinen johtaja, varatoimitusjohtaja

+358 400 435 638

hannu.ylarinne(at)arctia.fi

Ota yhteyttä

Tietojenkäsittely