09.12.2022

Ainutlaatuinen työympäristö ja huippuosaajat ympärillä tekevät Arctiasta mielenkiintoisen työpaikan

Arctian jäänmurtajat toimivat Suomen rannikkoalueilla varmistaen talvimerenkulun, joka on Suomen elinkeinoelämälle elintärkeää, sillä noin 90 % viennistä ja noin 80 % tuonnista Suomeen kulkee meriteitse. Jäänmurtajalla työskentelee kulloinkin noin 20 hengen miehistö, ja aluksella työskennellään ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Työjakson pituus on 20 päivää, jota seuraa kymmenen vapaapäivää. Aluksen miehistöä vaihdetaan siten kymmenen vuorokauden välein, jolloin myös alukseen tankataan polttoainetta, käyttövesi ja muonavarastot täydennetään.

Ville Suni aloitti Arctialla ja jäänmurtaja Urholla 2010. Ensimmäiset kaksi vuotta Ville toimi navigaattorina ja 2. perämiehenä kartuttaen osaamistaan jäänmurrosta. Ville on nyt reilun 12 vuoden aikana työskennellyt Polarista lukuun ottamatta kaikilla Arctian jäänmurtajilla, ja nykyisin hän toimii yliperämiehenä jäänmurtaja Sisulla.

“Vastaan yliperämiehenä Sisun kansiosaston toiminnasta, johon kuuluu neljä perämiestä ja neljä kansimiestä. Tehtävääni sisältyy myös aluksen turvallisuuspäällikkyys ja työturvallisuus aluksella. Jäänmurrossa ollessa toimin vahtipäällikkönä, joten saan vielä ajaakin alusta. Laivan ajaminen ja jäänmurtaminen on ihan parasta työssäni. Palkitsevaa on myös jäänmurron ja meriliikenteen avustamisen koordinointi Perämeren jäiden keskellä niin, että kauppa-alusliikenne toimii sujuvasti. Jäänmurtajien huoltokaudella tehtävät painottuvat pääasiassa huoltotöiden suunnitteluun ja erilaisten projektien toteuttamiseen,” kertoo Ville. 

Yliperämiehen tehtävään vaaditaan merikapteenin koulutus. “Minulle on tärkeää oman osaamisen kehittäminen ja myös osaamisen jakaminen ja siten alamme kehittäminen. Tätä tavoitettani vien eteenpäin opiskelemalla työni ohessa merenkulun johtamista ylemmässä ammattikorkeakoulussa.”

Arctian henkilöstölle ominaista on ylpeys omasta työstä. “Ylpeys omasta laivasta ja ammattitaitoisista kollegoista kantaa eteenpäin myös talven pimeimpänä aikana. Alus on meille kuin toinen koti. Työjaksot kestävät 20 päivää ja työpäivät venyvät pitkiksi. Kiinteässä ja tiiviissä työyhteisössä yhdessä tekeminen on kuitenkin motivoivaa ja palkitsevaa. Lähellä sydäntäni on myös edistää kansalaisten tietämystä jäänmurtajista ja talvimerenkulusta ja olenkin päässyt toteuttamaan sitä esimerkiksi esittelemällä alusta Arctian vieraille ja tuomaan erityistä osaamistamme esille yhtiön Instagram-tilillä. Tervetuloa seuraamaan meitä Instagramiin.”

Työn vastapainoksi Ville rentoutuu perheen kanssa yhteisissä askareissa ja luonnossa liikkuen. “Merenkulku on tiivis osa myös vapaa-aikaani, sillä toimin Kotkan Meripelastusyhdistyksen puheenjohtajana ja toiminnasta vastaavana päällikkönä.”

Liity Arctian osaavaan joukkoon ja jätä avoin työhakemus tästä

Uutiset

Ota yhteyttä

Eija Koli

Viestintäpäällikkö

+358 40 725 3911

eija.koli(at)arctia.fi

Lähetä viesti

Tietosuoja