08.02.2023

Arctialla saa tehdä töitä erikoisaluksilla ja mielenkiintoisissa projekteissa

Tommy Berg kipparoi jäänmurtaja Fennicaa.  Aluksen päällikkönä hän viime kädessä vastaa siitä, että laivalla on kaikilla turvallista olla sekä siitä, että laiva on kaikin puolin operointikunnossa.

Tommyn työura Arctialla ja sen edeltäjäorganisaatioissa on jo reilun 20 vuoden mittainen. Ennen jäänmurtajille tuloa hän työskenteli muun muassa ahvenanmaalaisilla Ro-ro-aluksilla. ”Ajoimme tuolloin pohjoisen satamiin, kuten Kemiin ja Ouluun. Jäissä ajo kiinnosti minua jo silloin ja siksi olikin luonnollista siirtyä töihin jäänmurtajille. Arctialla työskentelin ensin viisi vuotta eri kansipäällystön tehtävissä lähes kaikissa varustamon laivastotyypeissä. Vuonna 2007 aloitin yliperämiehenä jäänmurtaja Nordicalla ja 2011 siirryin Fennican päälliköksi. Olenkin joskus leikkisästi todennut, että koko työurani on ollut jäissä”, naurahtaa Tommy.

Jäänmurtajan päällikön minimikoulutusvaatimus ja pätevyys on merikapteeni. Offshore-töissä tarvitaan myös BOSIET (Basic Offshore Safety Induction and Emergency Training) ja lisäksi joissain projekteissa vaaditaan DP-operaattorin (Dynamic Positioning) sekä HLO-pätevyys (Helicopter Landing Officer).

Tommystä jäänmurto itsessään on aina ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa. ”Arctialla saa tehdä töitä erikoisaluksilla ja todella kiinnostavissa projekteissa. On mielenkiintoista ratkaista käytännön ongelmia ensin teoriassa ja sitten käytännössä. Kun olemme jäänmurrossa, tehtäväni on suunnitella päivän operaatiot yhdessä vahtipäälliköiden kanssa. Jos olemme tulossa tai lähdössä satamasta, ajan laivaa tai opetan perämiehiä ajamaan. Jäänmurtajan ajaminen vaatii rauhallista otetta, tarkkaavaisuutta ja hyviä hermoja,” Tommy toteaa.

”Työpäivään kuuluu myös jonkin verran kokouksia ja huoltokaudella töiden suunnittelua ja resurssointia. Laivalla työskennellään tiiviissä työyhteisössä ja eri osastojen saumaton yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. On palkitsevaa ja kiehtovaa nähdä, kun laiva kaikkine osastoineen ja henkilöineen toimii hyvin yhteen. Hyvät työkaverit ovat työn suola!”

”Monitoimimurtajilla työskentely on vienyt minut vierailuille useimpiin Pohjanmeren Offshore-satamiin ja esimerkiksi Afrikkaan ja Amerikkoihin. Vaikuttavin kokemus on mielestäni ollut Panaman kanava, josta ajoimme Fennican kanssa kolme kertaa 2010 luvulla,” kertoo Tommy.

Vastapainona työlle Tommyllä on liikunnalliset harrastukset. ”Minulle on tärkeää viettää vapaa-aikaa yhdessä perheen kanssa. Talvella hiihdämme ja laskettelemme niin usein kuin mahdollista ja kesällä veneilemme ja harrastamme eri vesiurheilulajeja. Pidän myös kuntoa yllä tekemällä metsätöitä. Olen lisäksi mukana hiihtoseuran vapaaehtoistoiminnassa, hoidamme hiihtolatuja ja pidämme huolen laskettelurinteiden lumetuksesta.”

Arctian jäänmurtajat toimivat Suomen rannikkoalueilla varmistaen talvimerenkulun, joka on Suomen elinkeinoelämälle elintärkeää, sillä noin 90 % viennistä ja noin 80 % tuonnista Suomeen kulkee meriteitse. Jäänmurtajalla työskentelee kulloinkin noin 20 hengen miehistö, ja aluksella työskennellään ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Työjakson pituus on 20 päivää, jota seuraa kymmenen vapaapäivää.  Aluksen miehistöä vaihdetaan siten kymmenen vuorokauden välein, jolloin myös alukseen tankataan polttoainetta, käyttövesi ja muonavarastot täydennetään.  Liity Arctian osaavaan joukkoon ja jätä avoin työhakemus tästä.

Uutiset

Ota yhteyttä

Eija Koli

Viestintäpäällikkö

+358 40 725 3911

eija.koli(at)arctia.fi

Lähetä viesti

Tietosuoja