15.02.2019

Arctian monitoimimurtajien liiketoiminta järjestellään uudelleen

Monitoimimurtajille Fennica ja Nordica ei ole kahteen vuoteen saatu pitkäaikaisia kansainvälisiä rahtauksia. Ne eivät ole olleet offshore-työssä, vaan vain kotimaan jäänmurrossa. Kannattavia kansainvälisiä rahtaussopimuksia ei ole saatu myöskään vuosille 2019 ja 2020.

Tilanteen vuoksi yhtiö ei jatka Fennican ja Nordican offshore-toimintaa nykyisellä liiketoimintakonseptilla. Monitoimimurtajat toimivat jäänmurtoliiketoiminnassa yhdessä perinteisten murtajien kanssa. Yhtiö keskittyy nykyisten alusten elinkaarihankkeisiin ja mahdollisia uudisrakennuksia koskevan liiketoiminnan kehitystyöhön. Lisäksi yhtiö pyrkii kehittämään jäänmurto-osaamisen konsultointipalvelujen myyntiä.

”Olemme viime vuosina tehneet valtavasti myynti- ja markkinointityötä maailmalla taataksemme aluksillamme työskenteleville merenkävijöille työn ja toimeentulon. Jäänmurto-, offshore- ja muiden merellisten palveluiden kysyntä on kuitenkin vähentynyt muun muassa Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä protektionististen toimien vuoksi. Markkinoilla on paljon Arctian alusten kanssa kilpailevia aluksia”, toteaa Arctian vt. toimitusjohtaja Kim Höijer.

”Rahtaushintojen lasku maailmalla edellyttää nykyistä parempaa kustannuskilpailukykyä. Tarjoamiemme palveluiden kysynnän muututtua ja asiakassopimusten vähennyttyä meidän on edelleen sopeutettava toimintaamme vallitsevaan tilanteeseen”, Höijer summaa.

Arctiassa on käyty yhteistoimintaneuvotteluita marraskuusta 2018 lukien. Neuvotteluiden kohteena on ollut offshore-liiketoiminnan uudelleenjärjestely tai lopettaminen osittain tai kokonaan, yhdellä tai molemmilla Arctia Offshore Oy:n aluksilla Fennicalla ja Nordicalla. Mahdolliset henkilöstövaikutukset neuvotellaan kyseisissä yhteistoimintaneuvotteluissa. Seuraava neuvottelu on sovittu pidettäväksi 5.3.2019.

Lisätietoja:
Kim Höijer
Vt. toimitusjohtaja
Arctia Oy

kim.hoijer@arctia.fi

Ota yhteyttä

Lähetä viesti

Tietosuoja